Oulun Squash Klubin alkutaipaleelta
OSK perustettiin 7.12.1976 eli
reilu kuukausi ennen squashhallin valmistumista. Seuran perustajat olivat:
Mikko Keisu puheenjohtaja, Seppo
Jolkkonen sihteeri, Auli Wilenius rahastonhoitaja, Seppo Rounaja, Pentti
Parkkari, Reijo Kokko ja Timo Junttila.
Ensinmäiset kosketukset
squashiin saatiin 15.1.1977 Spede Pasasen opastuksella. Seuraava merkittävä
tapahtuma oli maailman senhetkisten squashhuippujen vierailu Oulussa
helmikuussa. Maaliskuussa pelattiinkin jo ensinmäiset Oulun
squashmestaruuskilpailut ja mestariksi leivottiin, kukas muu kuin Seppo
Rounaja. Loppuotteluvastustaja hänellä oli Hannu Aravirta.
Toukokuussa järjestetyissä
kisoissa oli jo mukana 127 seuran jäsentä, joten innostus squashiin oli
valtavaa. Yleisen luokan voitti jälleen Seppo Rounaja, Hannu Aravirran jäädessä
jälleen toiseksi. Ikämiessarjan voitti Martti Mainio ja naisten sarjan
Sinikka Ketola. Kakkoseksi tuli tenniksestä tuttu Tuija Hannukainen. OSK:n
alkuajan jäsenistä varsin suuri osa olikin muiden urheilulajien parista
tulleita kokeilijoita, jotka melko nopeasti pääsivät lajiin sisälle.
Toinen ryhmä oli ne pelaajat, jotka Jyväskylän liikuntatieteellisessä
olivat saaneet kosketuksen squashiin. Näitä olivat mm. Timo Junttila,
Sinikka Ketola, Hannu Aravirta, Mikko Kaukoniemi ja Raimo Ahonen.
Vuoden 1977 aikana OSK oli
aktiivinen kontaktien luomisessa muille squashpaikkakunnille. Seuraotteluita
pelattiinkin Pietarsaaren Squash-75:ttä, Jyväskylän LSQ:ta sekä Tampereen
Tammer squashia vastaan. Mielenkiintoinen seuraottelu käytiin joulukuussa
helsinkiläistä AS-urheilua vastaan. Allekirjoittanutta vietiin Spede Pasasen
pyörityksessä kuin pässiä narussa.
Syksyllä 1977 Ouluun saatiin
noin kuukauden ajaksi Skotlannin maajoukkuepelaaja Chis Davies antamaan
opetusta aloittelijoille ja valmennusta enemmän pelanneille.
Squashin ranking-listalle saatiin
ensinmäinen oululaispelaaja syksyllä 1977. Seppo Rounajan sijoitus oli B-5.
Keväällä 1978 pelaajia oli jo enemmän ranking-listalla. Rounajan lisäksi
mukana olivat Örön veljekset B-9:ssa ja Matti Saarela,sekä oululaiseksi
squashguruksi kohonnut Juha Haapala B-10:ssä. Valioluokkaan nousivat ensinmäisinä
oululaisina Matti Saarela 1979 ja Outi Ristimäki (nyk. Rouru-Kuivala) 1981.
OSK sai vuonna 1978 aikaan hyvän
yhteistyösopimuksen Helioksen kanssa. Helios cup olikin muutamana vuotena
erittäin merkittävä squashtapahtuma valtakunnallisestikkin ajatellen.
Alkuajan kova squashinnostus toi OSK:lle myös menestystä SM-tasolla. Matti
Saarela voitti 1978 , Kai Suhonen 1979 ja Outi Ristimäki 1981 alle 19
vuotiaiden Suomen mestaruuden. Martti Mainio oli hopealla 1980 yli 45
vuotiaiden SM-kilpailuissa.
Squashin levitessä uusille
paikkakunnille Pohjois-Suomessa oli OSK yleensä mukana. OSK:n jäsenet olivat
pelaamassa mm. Kuopiossa, Kajaanissa, Seinäjoella, Vaasassa ja Rovaniemellä.
Tällä tavalla ovat OSK:n pelaajat olleet levittämässä oululaista
osaamista ympäri Pohjois-Suomea.
Varsinaisen squashin
pelaamisen lisäksi seuratoiminta oli erittäin vilkasta muiden tapahtumien
muodossa. Let-iltamat, pelikauden päättäjäiset, palloilumoniottelut, Oulun
ympärijuoksu, muotinäytökset ja erillaiset avoimien ovien päivät keräsivät
runsaasti seuran jäseniä yhteen hauskan yhdessäolon merkeissä. Oulun
kaupunki antoi ensinmäisen kerran OSK:lle avustusta vuoden 1978 toiminnasta
kaikkiaan 500mk. Yli 200 jäsenen seurassa tuolla avustuksella oli tietysti
vain symboolinen merkitys. Heinäpään Palloiluhalli Oy:n antama tuki oli
sensijaan erittäin merkittävää seuran perustamisesta alkaen. Tämä tuki
ja hyvä yhteistyö hallin kanssa on ilmeisestikin aiheuttanut sen, että
OSK:lle ei ole löytynyt varteenotettavaa kilpailijaseuraa Oulusta.
Edellä olen ottanut esille vain
joitain asioita alkuvuosien toiminnasta. OSK jatkaa edelleenkin aktiivista työtään
squashin ja liikunnan hyväksi.
Onnittelut 20-vuotiaalle OSK:lle
!
T: Hannu Rouru / kunniajäsen